News

Tate on määritellyt itsensä sosiaalisessa mediassa menestysvalmentajaksi, joka auttaa ihmisiä muun muassa rikastumaan ja ...
Metsäyhtiö UPM kiistää edelleen ympäristöjärjestöjen esittämän väitteen, jonka mukaan yhtiö olisi ostanut puuta ...
Yhdysvaltalainen tennisikoni Serena Williams, 43, kohahdutti somessa heinäkuussa julkaistessaan kuvia muuttuneesta ...
Marraskuussa 2023 Warner Bros. Discovery Suomi ilmoitti, että kaksi Aku Hirviniemen tulevaa uutta sarjaa hyllytetään. Toinen ...
Sama ryhmä sotki kesäkuussa Puolustusministeriön rakennuksen pääsisäänkäynnin vaaleanpunaisella maalilla. Patria on ...
Maailman vanhin ihminen täytti 116 vuotta. Englantilainen Ethel Caterham vietti syntymäpäiväänsä rauhallisesti Surreyn ...
Suurlähetystö perustelee "virtaviivaistetun" raportin olevan helpommin luettava ja lähestyttävä. Lähetystön mukaan raporttien ...
Julkkiskokki Kozeen Shiwanin entinen työntekijä vaatii Shiwanilta lähes 50 000 euron korvauksia irtisanomisesta, jota hän ...
Matkailutilastoista ilmenee, että Yhdysvallat ja Espanja ovat menettäneet alkuvuonna vetovoimaansa. Suomalaisturistien ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi maailman posteille vain vajaan kuukauden aikaa reagoida uusiin tullimaksuihin.
Naismäkihyppääjä kertoo arveluttavasta toiminnasta – ”Meidän piti ottaa pikkuhousut pois” Helsinkiläinen pesäpallo eli ...
Paikalla on kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitos ei toistaiseksi kommentoi tapausta tarkemmin.